Evästekäytäntö

Evästeistä

Sivustolla käytettävät evästeet

Keräämme Sivustolla käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden (”cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla.

Eväste on yleensä pieni tekstitiedosto, jonka Internet-selaimesi tallentaa päätelaitteeseesi käyttäjän tunnistamiseksi ja uudelleentunnistamiseksi. Evästeiden avulla voimme tunnistaa selaimesi ja käyttää näin saamaamme tietoa esimerkiksi sivustollamme vierailevien selaimien laskemiseen sekä sivustomme käytön analysointiin, kuten tilastolliseen seurantaan. Pyrkimyksenämme on näin kehittää palveluamme käyttäjiä yhä paremmin palvelevaksi.

Evästeiden avulla voidaan kerätä muun muassa seuraavia tietoja:

– käyttäjän IP-osoite;
– kellonaika;
– käytetyt sivut ja niillä käytetty aika;
– selaintyyppi, päätelaitteesi käyttöjärjestelmä;
– mistä verkko-osoitteesta käyttäjä on tullut Sivustolle, ja mihin verkko-osoitteeseen käyttäjä siirtyy Sivuston käyttämisen jälkeen;
– ja miltä palvelimelta ja mistä verkkotunnuksesta käyttäjä on tullut Sivustolle
– Sivusto saattaa sisältää myös kolmansien osapuolten, kuten mittaus- ja seurantapalveluiden, evästeitä. Kolmannet osapuolet voivat asettaa evästeitä päätelaitteellesi vieraillessasi sivustollamme.

Evästeet kolmansien osapuolien sivuilla

Sivustollamme käytettävien evästeiden lisäksi evästeitä hyödynnetään myös oman mainontamme kohdentamiseen kolmansien osapuolien sivustoilla. Toimimme yhteistyössä verkkomainonnan teknologiaan erikoistuneiden yritysten kanssa. Näiden yhteistyökumppanien evästeiden ja muiden tekniikoiden avulla keräämien tietojen perusteella mainoksiamme voidaan kohdentaa aiempaan verkkokäyttäytymisen ja muiden tekijöiden perusteella niille verkon käyttäjille, joita mainoksemme todennäköisesti kiinnostavat eniten. Kohdentamisessa voidaan tällöin hyödyntää myös Sivustomme ulkopuolisilta sivustoilta kerättyä käyttäytymistietoa.

Yhteistyökumppanimme ja me voimme lisäksi kerätä tietoja siitä, kuinka tehokkaita lähetetyt mainoksemme ovat. Tässä tarkoituksessa voimme kerätä esimerkiksi seuraavia tietoja:

– tieto siitä, kuinka monta kertaa tietty mainos on näytetty selaimessa;
– tieto siitä, onko mainos avattu; ja
– tieto siitä, johtiko mainoksen avaaminen tuotteen ostamiseen verkkokaupassa

Evästeiden ja kohdennetun mainonnan estäminen
Voit halutessasi itse hallinnoida, missä laajuudessa suostut evästeiden käyttöön ja mainonnan kohdentamiseen.

Voit estää evästeiden käytön muuttamalla selaimesi asetuksia. Huomaathan, että evästeiden poiston seurauksena sivuston jotkin toiminnallisuudet eivät välttämättä ole käytössäsi.

Mikäli et halua, että mainontaa kohdennetaan kiinnostusalueidesi mukaan, voit estää kohdentamisen alempana olevan linkin kautta. Kohdentamisen estämisen jälkeen sinulle näytetään yhtä paljon mainoksia kuin aikaisemmin, mutta mainoksia ei ole valittu kiinnostusalueidesi mukaan.

Google Analytics: https://support.google.com/analytics/answer/181881?hl=fi
Voit estää kohdentamisen täällä: http://www.youronlinechoices.com/fi/omat-mainokset.

 

 

vertaile lainoja

Yksi lainahakemus - useita lainatarjouksia

Täytä Luottovertailu.comin lyhyt ja nopea lainahakemus tarkasti omilla tiedoillasi. Lainanmyöntäjät käsittelevät tietosi luottamuksella ja antavat lainatarjoukset juuri omiin tietoihisi perustuen. Aitoja ja oikeita lainatarjouksia edullisimmalla korkolla - juuri sinulle.

vertaile luottoja

Vertaile henkilökohtaisia lainatarjouksia

Vertaile saamiasi henkilökohtaisia luottotarjouksia. Jokainen lainatarjous on juuri sinulle osoitettu ja perustuu hakemuksesi tietoihin. Voit helposti vertailla henkilökohtaisia korkotarjouksia, joita et löydä tai saa selville selailmalla lainayhtiöiden sivuja. Ei katteettomia lupauksia - vain kilpailutettuja oikeita korkotarjouksia!

rahat heti tilille

Saat rahat tarvittaessa nopeasti tilillesi

Luottovertailu.com edustaa lainayhtiöitä, jotka toimivat pelkästään netissä. Kaikki yhteistyökumppanit maksavat rahat nopeasti tilillesi, ei ylimääräistä odottelua. Mikäli prosessissa kestää jonkin luoton osalta pidempään, näet tämän lainatarjouksen tiedoista. Joskus voi olla edullista odottaa hieman pidempään, jotta saa halvimman lainan.

Kuka voi saada lainaa?

Voit hakea ja saada lainaa, mikäli täytät seuraavat luottokriteerit:

ikäraja lainalle

Ikäraja

Olet yli 20-vuotias.

vaadittavat tulot lainaa varten

Tulot

Hakijalla on oltavat säännölliset tulot.

luottotiedot on oltava kunnossa

Luottotiedot

Luottotietojen on oltava kunnossa.

lainaa ilman vakuuksia

Vakuudet

Et tarvitse vakuuksia, etkä takaajia.

lainasumma 100 - 60000 euroa

Lainasumma

Hae lainaa 100 euron ja 60.000 euron väliltä.

Usein kysytyt kysymykset

Miksi hakisin lainaa Luottovertaillu.comista?

Luottovertailu on riippumaton ja sitoutumaton palvelu, jonka tehtävänä on kilpailuttaa luotot ja antaa sinulla kaikki tarvittavat työkalut lainatarjousten kunnolliseen vertailuun.

Tiesitkö, että suurin osa lainanmyöntäjistä tekee lainapäätöksen ja korkotarjouksen juuri hakemuksen tietoihin perustuen? Et löydä juuri sinun tietoihisi perustuvaa luottotarjousta heidän kotisivuiltaan. Saat oikean, pitävän hintatarjouksen vain täyttämällä lainahakemuksen. Meidän kautta kilpailuttaminen onnistuu yhdellä hakemuksella - ilmaiseksi ja ilman sitoumuksia.

Minulla on kiire, koska saan rahat tililleni?

Saat rahat tilillesi useimmiten 30min - yhden tunnin kuluessa. Mikäli kuitenkin haet isompaa lainaa, joka voi vaatia perusteellisemman hakijaprosessin liitteiden tarkistuksineen, varaudu yhden pankkipäivän tilitysviiveeseen.

Pienemmän pikavipit ja pikaluotot maksetaan aina heti tilille, kun hakemus on hyväksytysti käsitelty, olet tunnistautunut pankkitunnuksilla ja vahvistanut lainaehdot.

Minkäkokoista lainaa voin hakea?

Voit hakea mitä tahansa summaan 100 euron ja 60.000 euron väliltä.

Haluaisin yhdistää lainoja, miten toimin?

Valitse lainan käyttötarkoitukseksi "lainojen yhdistäminen" ja listaa lainahakemukselle luotot, jotka haluat yhdistää. Välitämme tiedon lainayhtiölle, joka käsittelee lainahakemuksi juuri tämän tiedon perusteella. Osa lainayhtiöistä maksaa avoimet lainat suoraan velkojille, osa tilittää rahat sinun tilillesi.

Lainojen yhdistäminen todella kannattaa ja suosittelemme tätä kaikille asiakkaillemme varauksetta.

Ovatko Luottovertailun lainat vakuudettomia?

Kaikki edustamamme lainat ovat vakuudettomia. Lainaa siis aina ilman vakuuksia ja takaajia.

Hain lainan, enkä halua sitä enää - mitä teen?

Mikäli hait lainan meidän kauttamme, ota suoraan yhteyttä kyseiseen lainayhtiöön ja tee lainan peruutus heidän ohjeiden mukaisesti. Kuluttajansuojalaki takaa 14vrk oikeuden lainan peruuttamiseen. Peruuttaminen on aina tehtävä kirjallisesti, joten pyydä tarkat ohjeet lainayhtiöltä.

Voinko maksaa lainan takaisin etuajassa?

Tottakai. Nopeampi maksaminen laskee oleellisesti lainan kokonaiskustannuksia. Suosittelemme tätä kaikille asiakkaillemme.

Saanko lainaa, vaikka minulla on maksuhäiriömerkintä?

Et valitettavasti. Vakuudettomien lainojen keskeinen myöntöperuste on moitteeton luottohistoria ja kunnossa olevat luottotiedot.

Tarvitsen ison lainan lainojen yhdistämiseen - osaatteko neuvoa?

Mikäli olet hakenut isompaa kulutusluottoa ja yhdistelylainaa jo useammasta paikasta, etkä ole löytänyt sopivaa lainatuotetta, jolla saisit kaikki lainasi yhdistettyä, niin suosittelemme yhteishakijan lisäämistä hakemukselle. Voi olla, että lainayhtiöt tarjoavat pienempiä lainasummia hakemuksesi tietojen perusteella ja luottoluokitus ei aivan riitä ison yhdistelylainan saamiseksi. Tässä tapauksessa yhteishakija voi oleellisesti parantaa lainan saamisen todennäköisyyttä, kun luottoriski puolittuu rinnakkaishakijalla.